sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Toukokuu ja Harjavalta

Se olis sitten niin kuin ensimmäinen junnuluokan näyttely käytynä. Ja sanoisinko, että eipä tuo sen enempää hetkauttanut, kuin että näyttelyruusukkeen ensimmäinen ERI on Pepillä takataskussa, Nemillä valitettavasti tulos oli EH, joka ei ole silti huono. Itse ERI ei ole mielestäni ERI sellaisella tuomarille, joka on jonkun muunkin sanojen mukaan varsinainen "ERInaattori" :) Harjavallassakin suurin osa sai ERIn ja luokkasijoittujat olivat pääasiassa luokkien alkupäästä. Juu juu kateellisten panettelua :D
Päivä oli kuitenkin ihan hieno, Peppi, Sofi ja matkaseuralainen Maya saivat ERI:t ja Nemi siis EH:n. Se on Nemilläkin sitten jo ainakin ensimmäinen kahdesta EH:sta, jalostusyksilön vähimmäisvaatimuksesta näyttelyiden osalta kasassa. Tämä on tätä selittelyä itselleen, koska mielestäni näyttelyssä olisi ollut jokunen muukin EH:n arvoinen jos nyt sitten mietti, miksi juuri Nemppa sai "vain" EH:n. Ja olen tietysti puolueellinen sanomaan mitään, mutta haluan silti sanoa mitä ajattelen :) No ei ollut Nemin päivä ei. Mutta niin kuin me Erikan kanssa matkalla puhuttiinkin, niin se Someron arvostelu Päivi Eerolalta saa tällaisetkin tuomaroinnit onneksi tuntumaan harmittomimmilta ;)
Kuvat Sirpa Saari !
Tässä alla Pepin arvostelu: 9kk 1pv
In developing. Good size & proportion for age. Female expression. Long, enough straight back. Good angulation. Typical movement. Exc colour. Good temperament.
ERI tuomari Igor Selimovic, Kroatia.



Alla Nemin arvostelu: 9kk 1vko



Alla Sofin arvostelu: 6v 3kk
Exc size. Short good format. Good head proportion. A bit bigger eyes but still good expression. Correct topline & angulation. Enough good drive. Exc coat & Colour. Good temperament.



Kotimatkalla pysähdyttiin Säkylän lomahotellissa kahvilla ja jätskillä ja Sirpa otti taas ihania kuvia koirista järven rannalla.
Matka meni mennen tullen mukavasti, olihan mulla juttuseurana Erika ja Sirpa, joten kiitos matkaseurasta tytöt !
Nyt jäädäänkin sitten kesäkuuksi kotimaan näyttelytauolle ja Karjaalle sitten seuraavaksi 3.7. jos vain neideillä turkit pysyy päällä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti