tiistai 25. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013


                                   toivottavat pikkutontut Nonna, Nelli, Essi ja Peppi :)


                                        Ja Uudeksi vuodeksi toivotamme kaikille oikein

                                           menokasta , muistorikasta ja onnellista vuotta !

Vuosi 2012 melkein paketissa

Vuosi 2012 on harrastuspuolen parissa jo ilmeisesti kokonaan paketissa. En ainakaan tiedä että kukaan olisi esim. agilitykisoihin menossa. Joten kasvattaja sitten teki pieniä yhteenlaskuja ja halusi pienellä tavalla taas kiittää ihania kasvattien omistajia. Halusin käyttää jotain vanhaa, jotain uutta .... eli ostin kirpparilta kauniita pieniä lasilaukkuja ja niihin tilasin palkituille pienet laatat. Kävi vain aika kurjasti muutamalle laukulle ja niitä ei sitten voinut käyttää tarkoitukseen. Joten muutamat saivat sitten jotain muuta tilalle laatan lisäksi.
Vuosi oli rauhallisempi kuin pitkään aikaan, syynä varmasti myös oma "käsipuolisuus" monen kuukauden ajalta. Mutta kyllähän sitä silti saatiin kasaan pienoinen kisa :)

Vuoden 2012 Pentu : Nonna
Pentu II :  Tiida
Pentu III jaettu sija :  Java ja Oma
Vuoden 2012 Näyttely :  Aava
Näyttely II : Lumi
Näyttely III:  Taimi
Vuoden 2012 Agility :  Riku
Agility II:  Sumu
Agility III jaettu sija :  Sissi ja Venla

Kannustusta ansaitsee jokainen. Voitto ei ole tärkein, vaan se yhdessä tekemisen ilo. Jotenkin tuntuu niin kuin joillekin vain se kärkipää tuntuu joltain, miksi ???? Toki sitä ei voi kieltää, että se tuntuu hyvältä, mutta se ei saisi olla koko elämän tarkoitus.... Kiitos siis että olette juuri sellaisia kuin olette, jokainen omalla tavallaan (ihan maailman tärkeitä ovat perheilleen myös nämä jokaisen päivän ilostuttajat, jotka eivät kehiä tai ratoja kierrä, eikä tarvikaan kiertää).

Ja koska käsityön tekijöitäkin on kiva kannattaa, niin tilasin myös osalle itsetehtyjä shelttiheijastimia. 
Että muistakaahan niiden saajat pistää ne heilumaan takinliepeeseen, haluan että  teidät nähdään tuolla pimeässä < 3