tiistai 25. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013


                                   toivottavat pikkutontut Nonna, Nelli, Essi ja Peppi :)


                                        Ja Uudeksi vuodeksi toivotamme kaikille oikein

                                           menokasta , muistorikasta ja onnellista vuotta !

Vuosi 2012 melkein paketissa

Vuosi 2012 on harrastuspuolen parissa jo ilmeisesti kokonaan paketissa. En ainakaan tiedä että kukaan olisi esim. agilitykisoihin menossa. Joten kasvattaja sitten teki pieniä yhteenlaskuja ja halusi pienellä tavalla taas kiittää ihania kasvattien omistajia. Halusin käyttää jotain vanhaa, jotain uutta .... eli ostin kirpparilta kauniita pieniä lasilaukkuja ja niihin tilasin palkituille pienet laatat. Kävi vain aika kurjasti muutamalle laukulle ja niitä ei sitten voinut käyttää tarkoitukseen. Joten muutamat saivat sitten jotain muuta tilalle laatan lisäksi.
Vuosi oli rauhallisempi kuin pitkään aikaan, syynä varmasti myös oma "käsipuolisuus" monen kuukauden ajalta. Mutta kyllähän sitä silti saatiin kasaan pienoinen kisa :)

Vuoden 2012 Pentu : Nonna
Pentu II :  Tiida
Pentu III jaettu sija :  Java ja Oma
Vuoden 2012 Näyttely :  Aava
Näyttely II : Lumi
Näyttely III:  Taimi
Vuoden 2012 Agility :  Riku
Agility II:  Sumu
Agility III jaettu sija :  Sissi ja Venla

Kannustusta ansaitsee jokainen. Voitto ei ole tärkein, vaan se yhdessä tekemisen ilo. Jotenkin tuntuu niin kuin joillekin vain se kärkipää tuntuu joltain, miksi ???? Toki sitä ei voi kieltää, että se tuntuu hyvältä, mutta se ei saisi olla koko elämän tarkoitus.... Kiitos siis että olette juuri sellaisia kuin olette, jokainen omalla tavallaan (ihan maailman tärkeitä ovat perheilleen myös nämä jokaisen päivän ilostuttajat, jotka eivät kehiä tai ratoja kierrä, eikä tarvikaan kiertää).

Ja koska käsityön tekijöitäkin on kiva kannattaa, niin tilasin myös osalle itsetehtyjä shelttiheijastimia. 
Että muistakaahan niiden saajat pistää ne heilumaan takinliepeeseen, haluan että  teidät nähdään tuolla pimeässä < 3

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Oma pentuilee Seinäjoella :)

No niin, nyt on sitten neljäskin siskoksista korkannut pentuluokan. Eli Oma-soma oli Seinäjoen KV:ssa esiintymässä Hilpin kanssa. Narttupentuja oli ilmoitettu luokkaan 10 kpl (kaikkiaan pentuja 12)  ja tuomarina toimi Pirjo Aaltonen.
Neitokainen ei sijoittunut luokassaan, mutta hienon arvostelun sai "tiukalta" tuomaritädiltä:
Selvän sukupuolileiman omaava, mittasuhteiltaan tyypillinen, antaa vielä hieman kapean vaikutelman. Hyvin taittuvat korvat, tyypilliset päänlinjat. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä, hyvin kulmautunut takaa. Tyypillinen karvapeite. Hyvin kannettu häntä, liikkuu hyvällä askelpituudella.

                                          Yllä kuvat Hilpi Yli-Jaskari

Ja nyt taitaa sitten Shet Uppilaisten näyttelyt olla tälle vuodelle tässä ? Ainakaan en tiedä että kukaan olis menossa mihinkään. Jospa nyt sit tulis lisää uutisia tuolta agilityrintamalta. Ensi vuonna sit tavoitteeksi pikkutytöille (R-S tytöt) näyttelyruusukkeita, vai mitä :) Ja kaikille kaikkea muutakin kivaa puuhaa, ainakin ihanaa yhdessä oloa perheen seurassa ... ja mahtavien kavereiden.

torstai 25. lokakuuta 2012

Turun kv 20.10.2012

Niin sitä taas ollaan päädytty päivityksissä näihin näyttelyjuttuihin, miksiköhän. Elämä tuntuu keskittyvän nykyään vaan kotona olemiseen ja nämä näyttelyt on sit jotain muuta siihen tavalliseenn arkeen. Eli tällä(kin) kertaa vuorossa oli kotikaupunkinäyttely ja siis matkan kannalta ihan mahdottoman ihanaa :)
Molemmat tuomarit olivat minulle uusia ja "ennen kokemattomia". Pentujen tuomari tuli tuomarimuutoksella ja oli ruotsalainen Johan Andersson. Miellyttävä mies, kohteli koiria kauniisti ja tuntui olevan koko ajan työssään kehässä. Urospentuja oli kaksi ja narttupentuja seitsemän. Narttujen luokassa tepsuttelikin sitten siskokset Nonna ja Tiida. Ja minä ihan itse uskalsin mennä kehään Nonnani kanssa. En siis pelkää kehiä, enkä tuomareita .... ihan vaan kipeän käteni takia tämä oli suuri kysymysmerkki. Eihän se ihan nappiin mennyt siltä osin mitä olisin halunnut pystyä esittämään, mutta oikein tyytyväinen meihin kahteen olen :)
Nonna esitti itsensä sitten luokkansa kolmanneksi ja Tiida hienosti neljänneksi. Oli siinä kyllä välillä itse kullakin hauskaa kun nämä kaksi pongasit toisensa kehässä. "Mitä mitä, tuu tänne leikkimään, ei sinne, tuu tänne...." Mun suloiset mustat  !!!!


Nonnan arvostelu:  Trefärgad, 8 mån gammal tik. Ngt luf tik. Aningen långsträckt huvud som kunde ha bättre stop. Mörka, men runda ögon. Fina öron. Bra hals o rygg. Balanserade vinklar. Ok kropp för åldern. Bra benstomme. Sunda rörelser. Lovande päls. Trevligt  visad.  PEK3

                       Kuva Sari Sainio. Nonna kuvassa juuri tasan 8kk ja kokoa noin 36,5 cm

Tiidan arvostelu:  8-mån tikvalp på den större sidan. Feminist huvud som behöver breddas i skallen. Kunde ha ett bättre markerat stop. Bra överlinje. Normalt vinklar. Ännu smal i front& bröstkorg. Lätta rörelser. Lovande päls. Trevligt temperament. Välvisad.  PEK 4

                       Kuva Sari Sainio. Tiida kaunokainen myös tasan 8kk ;) ja kokoa reilu 37cm.


Lumi esiintyi taas hienosti Annukan kanssa ja nyt on sitten neidin kolme tälle vuodelle suunniteltua näyttelyä läpikäyty ja ensi vuonna suunnitellaan ehdottomasti lisää. Myös sisko Karan osalle.
Lumen arvostelu: A little plain in head & rounded eyes. A little too much stop. Good ears, well carried. Needs more lenght of neck. Good topline & tailset. Good ribs. Well angulated front & back. Moves well in profile, but close behind.  JUN EH /tuomari Margaret Martin, Irlanti.
                          Kuva Sari Sainio. Lumi kuvassa muutama päivä vajaa vuoden.

Seuraavana sitten oli vuorossa valioluokassa Peppi. Itse en uskaltanut kehään käteni kanssa, joten Pepin kakkoshandleri Sirpa siirtyi hihnan päähän. Oli kyllä ihana katsella kaksikon menoa, yhteistyö oli hienoa (Peppi kerran komensi Sirpaa ja mielestäni jopa yritti lahkeesta kiinni, että etkö huomaa mua ;). Onhan näillä kahdella tätä yhteistyötä harjoiteltu ulkomailla, joten kiva huomata että se onnistuu myös kotimaassa, ja vaikka äiskäkin on paikalla. Valioluokassa oli tasokkaita koiria kuusi, joista jonon kaksi viimeistä olivat merlejä (sattumaa tietysti) ja heihin ei tuomarin silmä sijoittuneita valitessaan katsonut lainkaan. Enkä minä kiellä, etteikö ne neljä soopelia olleetkin parempia .... siis ainakin tuomarin silmään :)) No joka tapauksessa Peppi sai ERI:n ja harjoittelua taas Sirpan kanssa kehässä olosta.
Pepin arvostelu: Lovely outline & shape. Typical head, eye, good ears. Skull could be flatter. Good neck, topline & tailset. Well angulated front & back. A little out of elbow & stands wide in front. Moved well in profile.  VAL ERI
                           Kuva Sirpa Saari. Peppi 2v 2kk

Ja aivan herkkuna päällä ja suuren onnen tunteen kera menin vielä viimeiseksi Nellin kanssa kehään. Vanha rouva ei enää vedä ei venkuile, minäkin tiesin pärjääväni parhaiten mummelini kanssa. On se kasvattajana ja omistajana ihana tunne mennä 14-vuotiaan grand old ladyn kanssa vielä viimeisiä kertoja kehään. Monta näyttelyä olen jättänyt kuitenkin viemättä selitellen itselleni, että nyt on liian kuuma, nyt on liian pitkä matka jne. Mutta nyt ei voinut, eikä tarvinnut keksiä syitä miksi toisen on parempi jäädä kotiin.  Oikeasti en ole halunnut enää tuon ikäistä reissutta sinne ja tänne, tämä kun voi olla emännän mielestä aina hauskaa, ei välttämättä koiran. No anyway, vanhoja rouvia oli ilmoitettu muistaakseni viisi ja me sitten napparimme ERI:llä kolmannen sijan. Ja tuomarin kommentti kun kuuli Nellin iän, että koira oli ikäsekseen "marvelous condition". Voiko sitä kauniimpaa kiitosta saada sille, että on yrittänyt pitää koiransa hyvässä kunnossa loppuun saakka.
Nellin arvostelu:  Correct outline. Good headm eye & expression. Good ears. Well balanced body & profile. Well angulated front & rear. Moving very well & sound for her years.  VET ERI 3 / Margaret Martin, Irlanti.
 
                                           Kuvat Sari Sainio. Nelli ikä 13v 11,5kk

Tässä päivitykset  tällä kertaa. Kovasti ootellaan, että sais päivitellä taas vaikka kivoja agilityuutisiakin, mutta eiköhän niiden aika vielä tule :) Kaikille oikein ihanaa syksyn jatkoa !!!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Turun ryhmänäyttely 22.9.2012

Taas meni yksi näyttely sivu suun, vaikka oli ilmoittauduttikin. Tämä himskatin sairastelu tulee jo näidenkin suhteen kalliiksi ;( Mutta kiitos ihanalle ystävälleni Sirkulle, joka jaksoi aamulla ajaa meidän kautta ja ottaa ainakin tuon pennun harjoittelemaan näyttelytouhuja. Eli Peppi ja Nelli saivat jäädä äiskän kanssa kotiin.
Pentuluokkaan olivat siis ilmoitettuina Nonna ja Tiida ja molemmat tytöt esiintyivät hienosti. Pentuja oli kaiken kaikkiaan kolme ja voiton vei sitten kaunis soopelinarttu, Tiida hienosti toinen ja Nonna kolmas. Vain ensimmäinen sai KP:n. Eli hieman meillä meni eri lailla kuin viikko sitten ja arvostelutkin vähän toistensa vastakohdat. Mutta sitä tämä leikki on, tuomarin mielipiteistä kiinni. Ja tietenkään juuri 7kk täyttäneet eivät voi olla valmiita ;D
Nonnan arvostelu:  Feminiininen, hieman lyhyt kauttaaltaan.  tarvitsee vielä paljon aikaa kehittyäkseen pään ja rungon osalta. Hieman leveä asentoiset korvat, hieman lyhyt kaula. Hyvä selkä, jalat ja jalat.Hieman lyhyt askel. Voisi olla parempi turkki. Mukava temperamentti. Tuomari Skallman Gunilla, Sweden.
Tässä haja-asentoiset korvat :) Kuva Sirpa Saari

Tässä lyhyt runko ja lyhyt kaula :)  Kuva Sirpa Saari


 Tähän Tiidan arvostelu : Feminiininen, hieman lyhyt ja korkearaajainen narttupentu, joka tarvitsee vielä paljon aikaa kehittyäkseen pään ja rungon osalta. Hyvin sijoittuneet korvat. Voisi olla enemmän kaulaa, riittävästi runkoa. Riittävät kulmaukset. Tänään turkiton. Liikkuu lyhyellä askeleella. Mukava luonne.
Tiiduliini, 7kk. Kuva Sari Sainio

Lumikin osallistui toista kertaa  junnuluokkaan ollen isossa junnuporukassa (11 junnua) hienosti EH4. Olisimpa ollut kehän reunalla kannustamassa. Annukka on ihana kun vie Lumea esille kasvattajan toivomuksesta. Tälle vuodelle ei sitä ruusuketta taida tulla, mutta onhan meillä koko ensi vuosi aikaa ja neiti sen kun kaunistuu iän myötä.
Tässä Lumen arvostelu : Feminiininen, melko hyvät silmät, hyvä kuono, mutta voisi olla enemmän alaleukaa. Hiukan väärin asettuneet korvat, kevyesti taipuneet. Hyvärunkoinen kooltaan, mutta voisi olla vielä voimakkaampi turkkia lukuunottamatta. Liikkuu korkealla askeleella, miellyttävä luonne. 
Lumi kaunokainen, 11 kk. Kuva Sari Sainio

Seuraava etappi näyttelyiden suhteen onkin meillä sitten lokakuun lopulla Turun KV:ssä. Ja Nonnan sisko Oma esiintyy myös lokakuussa pentuluokassa Seinäjoen kv:ssä. Sitten taidammenkin jättää seuraavat karkelot ensi vuodelle ja antaa tyttöjen kehittyä ja katsellaan sitten tilannetta uudestaan.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Synttärit, pentunäyttelyä ja muuta

Kauan sitä sai odottaa, mutta elokuun puolivälissä se sitten postilaatikkoon tupsahti ;  Pepin näyttely-ykkösruusuke. Yhdistysten asioista ei saisi julkisesti nurista, mutta tässä kohtaa mielestäni pitäisi kyllä saada aikaiseksi joku muutos. En ajattele itseäni, minä jaksan kyllä odottaa, se ensihuuma on näistä jo ohi. Mutta oikeasti on monta sellaista jäsentä, joille tämä on elämän ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin kerta jännittää tätä ruusukkeen saantia. Jos ruusuke tilataan vuoden vaihteessa, toimittaminen ei saa kestää melkein kahdeksaa kuukautta :(
No tässäpä kuitekin meidän neidin näyte omasta ruusukkeestaan :

Tämän ruusukkeen minä toivon saavani tilata mahdollisimman monelle kasvatilleni palkkioksi/kannustimeksi siitä, että saisin myös tuomareiden mielipiteen kasvateistani. Katsotaan olisiko ensi vuosi sellainen "keruuvuosi", tänä vuonna kun ei taida kuin Lumelle ehtiä toivoa ja näyttelyt ovat kyllä siltä osin valitettavasti aika vähissä. Mutta ensi vuosi on uusi vuosi :) Ja samaan sarjaan siis kuuluvat myös agility ja toko ruusukkeet ;D


Tähän väliin voisin myös laittaa meidän täysi-ikäisenkin onnittelun.

Onnea oma pieni nöpönenäni Peppi 2-vuotta  27.8.2012

Kiitos Innalle tästä sinisestä kaunokaisesta, sulonassusta, pömppi Peppi hassukasta !

19.8. kävi Peppi tutustumasa myös Turun shelttikerhon järjestämään verijälkikurssiin. Tuntui  tosi mielenkiintoiselta puuhalta ja sitä olisi kiva saada kyllä lisääkin. Tiina-siskoni lupasikin meille Shet Uppilaisille kurssin järjestääkin, mutta taitaa mennä kaikkien näiden muiden kiireiden takia kyllä ensi keväälle. Ilmoittelen sitten lisää kunhan ajankohta selviää.
Koitettiin Nonnan kanssa aloittaa elokuussa koirakoulukin, mutta oma käteni ei valitettavasti kestä edes tällaista harjoittelua :( Olo on aika masentunut, mutta onneksi me keksitään sitten jotain muuta yhteistä puuhaa sen mukaan, mihin mamman käsi kykenee. Tytöt ovat muuten varmaan nauttineetkin, kun olen ollut pitkään sairaslomalla ja pääsevät sitten vähän väliä metsälenkille äiskän kanssa. Henkireikä sekä äiskälle että koissuille.
Ai niin, olihan meillä elokuussa toisetkin täysikäiset neitokaiset :





22.8.2012   Onnea ihanat Q-tytöt Milla ja Nemi < 3

Tässä söpöliinit muutaman vuorokauden ikäisinä.
Nyt tytöt ovat jo kauniita aikuisia neitejä ja tulevaisuus edelleen vielä täysin avoin ja täynnä haasteita ja iloja.





15.9. käytiin kolmen S-pentueen tyttelin kanssa Turun pentunäyttelyssä. Mukaan oli ilmoitettu kymmenen pentua, joista yksi oli urospentu, seitsemän meidän tyttöjen luokassa (5-7kk) ja kaksi narttua (7-9kk). Täytyy sanoa, että Nonna yllätti äiskän täysin, esiintyen todella hienosti ROP pennuksi. Kaksi kertaa on käyty mätsäreissä harjoittelemassa näyttelyhihnaa ja muuta sitä touhua, joten yllättynyt ja onnellinen kyllä olin.
Tiida kiilasi vielä itsensä neljänneksi meidän luokassa, on se vain niin hieno "tönöttäjä" < 3 Kaikki kolme tyttöä saivat hienot arvostelut ekasta näyttelystään ja vielä kun tuomari on muutenkin meidän rotua arvosteleva, niin näitä arvosteluja osaa arvostaa vielä vähän enemmänkin. Tuomarina toimi siis Hilkka Salohalla. Hilkka toimi tuomarina myös ryhmäkehässä, jossa isosta määrästä hän nosti vielä Nonnan RYP4 palkinnoille. Siinä vaiheessa meinasin jo pudota pyllylleni :))
Olin ilmoittanut parikilpaan myös Tiidan ja Nonnan, mutta käteni ei olisi kestänyt sitä menoa, joten Tiidan omistaja Niina handlasi tytöt kehässä. Ja ei ollut mammalla itku kaukana kun katsoin näiden menoa. Tytöt olivat kyllä niin samiksia ja vaikka meno nyt oli välillä vähän villiäkin, niin tuomari katsoi heidät isosta ryhmästä toiselle palkintopallille. Jess jess jess, kiitos ja Onnea Niina hienosti hoidetusta esittämisestä !!!
Meillä siis oli kotiin tuomisena kolme hieno pokaalia, hienot ruusukkeet ja paljon penturuokaa odottamassa seuraavaa mahdollista pentuetta. Raskas mutta todella antoisa ja ihana päivä. Kiitos ihanille ystävilleni avusta ja siitä, että sain nämä kolme tyttöä näytille. Se merkitsi todella paljon.
Kuva Sirpa Saari, Kiitos Sirpa.
 Shet Up She's The One "Nonna" 6kk3vkoa
ROP RYP4 Tuomari Hilkka Salohalla
Oikean kokoinen, hieman pitkärunkoinen narttu. Hyvä pään kiila, purenta, silmät ja korvat. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja. Hieman pitkä lanne. Hyvä luusto ja käpälät ja kulmaukset. Liikkuu hieman löysin kyynärpäin, muuten hyvin. (Koko noin 35,5cm, oma huomautus)
 Kuva Sirpa Saari
Shet Up Say You Say Me "Tiida", om Sisko ja Niina Kaanela
Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen erittäin tasapainoinen narttu. Hyvä pään kiila. Hyvä purenta, pyöreät silmät, hyvät korvat. Hieman lyhyt kaula. Hyvä ylälinja. Erinomaiset kulmaukset. Hyvä luusto ja käpälät.Hyvä karvapeite. Liikkuu kapeasti takaa, epävakaasti edestä, sivuaskel ok (koko hieman reilut 37cm, oma huomautus)
 Kuva Sirpa Saari
Shet Up Super Trouper "Java"om. kasvattaja ja Henna Sipilä
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä pään kiila. Hyvä purenta. Pyöreät silmät. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Lyhyt pyöreä rintakehä. Riittävä luusto ja kulmaukset. Hieman luisa lantio. Häntä nousee turhan korkealle liikkeessä. Liikkuu lyhyellä askeleella ja eturaajojaan nostellen. (koko noin 36,5cm, oma huomautus) 
Tässä vielä päivän palkintosaldo, ilman ruokasäkkejä kuitenkin :)
Tytöt siis viikon vailla 7kk ja näyttäisi kasvujen jo tasaantuvan.Toivotaan, että kaikki jäisivät näihin mittoihin. Luonteiltaan tytöt olivat reissulla tosi reippaita. Kaikille hallikäynti ensimmäinen elämässään ja kukaan ei juurikaan ollut moksiskaan. Tyytyväinen saapi olla :)
Paras pari II.  Kuva Nina Tamlander

1 Ryhmä,  IV.  Kuva Nina Tamlander
 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ai kauheeta kun laahataan perässä ;D

Juupa juups, ei oo oikeen saanut aikaiseksi päivitellä tätä uutisvuotoaan ;D Joku T:llä alkavakin siitä on taas huomauttanut.

 14.7. Ajeltiin Ailan ja tyttöjen (Keiju ja Peppi) kansa Forssan näyttelyyn. Paikka oli tosi kiva maaseutuoppilaitoksen puistoalue. Tai siis meillä ainakin sattui olemaan ihan kiva alusta, verrattuna joihinkin jotka lilluivat kurassa ja savessa. Mutta meidän kehän aikana onneksi ei edes satanut ja teltankin pystytimme onneksi turhaan. Mutta oman rauhan sai ainakin. Tuomari oli uusi tuttavuus ja siitä ei sit sen enempää ;)

" Forssa 14.7.12, tuomari Maija Sylgren. NUO ERI 1
- Lähes 2v, riittävät rungon mittasuhteet omaava bluemerle narttu, jolla pyöreäkalloinen pää (tämä kuulemma tiputti SA:n), kookkaat korvat. Hieman pienet silmät (juu kun aurinko tuli suoraan nassuun ja siristi silmät melkein kiinni), oikeat purenta, kaunis kaula. Rintakehä tarvitsee vielä aikaa. Toivoisin paremmin kulmautuneen etuosan ja tiiviimmät kyynärpäät. Riittävä takakulmaus, sujuva sivuliike. Kaunis bluemerle väri, oikea karvan laatu. Miellyttävä käytös. Rodunomainen lähestyttäessä. Koko 35, hieman alle. "




Meidän hassunassun nassukuva Satu Tuomisen ottamana













21.7. pääsin aitiopaikalta katsomaan agilityn MM-karsintoja Liedossa. Pakkohan sitä oli paikalle mennä jännittämään Raijan ja Rikun ratoja.  Kaksi rataa pääsin jännittämään ja niistä nyt ei ole paljon kertomista. Paitsi että mun mielestä se vain on mahtavaa menoa, Raija sitten itse tietää enemmän missä ne mokat tuli jne. Mulle ne ei ole ne tärkeimmät jutut vaan se näiden kahden touhujen seuraaminen. R&R on mulle niin ihana kaksikko. Ja joskus tulevaisuudessa toivottavasti myös R& M kaksikko pääsee näyttämään kyntensä radoille. Ja sain mä siellä muuten tosi hyvän AVA-kestityksenkin Pilvimarjan kisakatsomossa :)) Ja sit voitiin Sirpan kanssa miettiä, että "kumman kaa sää olisit,...." :D Mulla oli mahti kivaa seuraa kisakatsomossa, kiitos Sirpa ja Pirkko ja välierillä Raija :)))

4.8. lähdettiin aamulla kukon laulun aikaan Peten kanssa kohti Tallinnaa, pienelle ostosreissulle.... koko oli pieni, itse ostos ajatuksena ei :) Tarkoituksena oli käydä Pepin kasvattajan Innan luona kylässä ja tavata siellä myös Pepin isä Lucky perheineen. Pepin piti tulla mukaan, mutta säätiedot lupasivat niin huonoa keliä, että en hennonnut ottaa tyttöä mukaan. Olisi pahimmassa tapauksessa saanut vain olla autossa sisällä tunnin toisensa jälkeen. No alkupäivä siellä ei mikään ruusuinen ollutkaan, mutta kun pääsimme Innan luo, aurinkokin helli meitä.  Ja siitä ostoksesta :)) Olin jo aiemmin Innalle sanonutkin, että jos sinulle syntyy joku Pepin tyylinen pentu, niin olisin tosi innostuntut kuulemaan siitä. No kun näin tämän yhden pentueen suunnitelman Innan sivuilla, niin ajatukset lähti lentämään. Kotiin ei ollut tarkoitus uutta pentua ottaa, Nonna on vielä meidän perheen vauva. Mutta muutama hyvä sijoituspaikkatarjous tuli ja siitä se sitten lähti :)


Eli kotiin tuotiin pieni trikkityttö White Coastal Little Broken Heart "Kuje". 9 vkoa.

Kuje on aivan hurmaava pieni pentu, reipas ja rohkea ja oikea pusukone. Miten muistuttaakin siskopuoltaan Peppiä, monella tavalla.  Olen aivan myyty. Vähän tässä jo alkoi kaduttaa pennun lupaaminen sijoituskotiin, mutta tällä hetkellä tunne on 100% toinen. Sijoituskodiksi varmistui Laitisen perhe Turussa ja olen innolla odottamassa yhteistyötämme ystävinä ja Kujeen yhteisinä omistajina. Toivottavasti neiti tuo paljon iloa myös uudelle isolle siskolleen Keijulle :) Ja me odotamme mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan pikkuneidin kanssa.

7.8. saatiin ihanaa agilityuutistakin Kotkasta : Paula ja Sumu kisasivat pitkästä aikaa ja tulos oli huippua. Sumu sai Kotkan iltakisoissa ensimmäisen LUVAnsa ajalla -3.44 ja sijoittuen ekaksi. Aivan mahtavasti Onnea Paula ja Sumu. Viesti tästä oli kyllä semmonen onnen tunne kasvattajalle, että kiitos kiitos kiitos kun pidätte tätä hullua välillä jännityksessä ja välillä ihan yllärinä ilmoitatte näitä tuloksia :)))

11.8. käväistiin taas porukalla näyttelyn parissa. Eli aamulla kieppasin ensin hakemassa Annukan ja Lumen ja sitten auton keula kohti Raisioo. Ihana kun välillä nämä näyttelyt on melkein kotiovella. Autossa matkasi myös Lumen sisko Kara, jonka olin saanut hoitoon ja torstaina. Aivan huippukiva tyttö muuten :) Reipas ja rohkea ja heti kuin kotonaan. Niin ja Peppikin tietysti oli taas mukana. Vain Nelli jäi kotiin nauttimaan rauhaisasta päivästä.
Tuomarina Raisiossa toimi Lars Adeheimer, Ruotsista. Todella mukava rauhallinen miekkonen. Oli kiva viedä sellaiselle nämä meidän junnut, jotka olivat ekaa kertaa kehään tutustumassa. Ei ainakaan tullut mitään pelkoja mörkötuomareista. Tytöt käyttäytyivät tosi reippaasti koko reissun ajan. Ihan sama nauhan väristä, noilla luonteilla on monet nauhat ohitettu .
Ensin kehään tepastelivat junnutytöt Lumi ja Kara. Lumi aiheutti ihan mielettömän fiiliksen ollen hienosti noin kymmenen junnunartun seurasta ERI 3. Arvostelu : feminiininen pää, hyvät silmät, korvat ja purenta. Hyvä kallo, luusto, tassut ja kulmaukset. Tarvitsee kasvattaa rintakehää. Liikkuu kauniisti. Rodunomainen lähestyttäessä.
 Lumi on korkeudeltaan noin 35cm /9,5kk                                                                               
Kuvat Sirpa Saari



Sitten kehään asteli Kara, joka esiintyi hurmaavasti tuomarin heti pöydältä pusuttaen :) Karan tulos tänään EH josta olemme oikein tyytyväisiä. Karalla on juoksut parhaimmillaan ja sepä aiheuttikin meille pienen ongelman, nimittäin korvat muutuivat yks kaks kevyiksi ja toinen oli kokonaan pysty ajoittain. En pystynyt kipeän käden ja toisen käden kanssa toimimaan niin, että olisin saanut korvan alas... vaikka tuomari sitä pyysikin. Siitä taisi arvostelumme tippua pykälän alaspäin :(
Arvostelu kuitenkin suurin piirtein näin suomennettuna : "Feminiininen pää, hyvät silmät ja purenta, toisen korvan taitos liian kevyt. Hyvä rintakehä ikäisekseen. Hyvät raajat ja tassut. Voisi saada enemmän voimaa takaliikkeisiin.*rodunomainen lähestyttäessä*
Kara on korkeudeltaan noin 33cm/9,5kk
Kuva Niina Kaanela

Kuva Erika Lust

Kuva Sirpa Saari















Sitten päivän potti : Aava ja Sari avoimissa nartuissa upeasti luokkavoittajina SA:lla. Olin onnesta hihkuen kehän laidalla heidän puolestaan. PN-palleille ei tuomari ymmärtänyt Aavaa sijoittaa, mutta kyllä tuo voitto jo oli päivälle ihana ylläri.  Ja Aavan arvostelu suomennettuna: feminiininen pää, jossa hyvät silmät, korvat ja purenta. Kaulaa voisi olla enemmän. Hyvä runko, raajat, tassut ja kulmaukset. Hieman ulospäinkääntyneet etutassut. Liikkeet ok. Tulee paikasta, jossa tarjoillaan hyvää ruokaa. :D *rodunomainen lähestyttäessä*
             Kuvat Sirpa Saari

                                                            Onnea Aava ja Sari 

Ai kauheeta, oltiinhan me Pepin kanssa tossa välissä viimeistä kertaa nuorten luokassa :)) Meidän saldo tälle päivälle oli NUO ERI 3. Arvostelu jotakuinkin näin suomennettuna: "Hyvä pää, kuono voisi olla vähän paremmin täyttynyt. Hyvät silmät, korvat ja purenta. Hyvä kaula ja lapa, rintaa saisi olla vähän enemmän. hyvät jalat, tassut ja kulmaukset. Hyvä lanne. Liikkuu ok. *rodunomainen lähestyttäessä*


Kuva Niina Kaanela

Kyllä tämä muutaman viikon päästä 2v täyttävä tyttönen on vain muuttunut viimeisen vuoden aikana. Tässä kuvassa seisoo mielestäni jo niin paljon varttuneempi tyttönen. Vielä tarvitaan aikaa, mutta sitähän meillä on. Ja mielestäni hiljaa hyvää tule. Päivääkään en vaihtaisi pois tämän ilopillerin kanssa !!!

Kaksi kuvaa yllä Sirpa Saari


12.8. Sari ja Aava kävivät vielä Helsingissäkin näyttelyssä saaden sieltäkin kotiin tuliaisiksi SA:n. Eli AVO ERI 3 SA.  Erinomainen viikonloppu näillä kahdella, oikein tupla SA:n arvoinen :) Arvostelu : ex. type, proportions, bones and coat. Good size. Ex. croup, tail, hindquarter. A little bit heavy in body. Needs better shoulder in movement. Ex. feminin expression. Good movement.
                                           Sari ja Aava Helsingissä. Kuva Aila Laitinen.

Katsotaan päivitelläänkö seuraavaksi 19.8. verijälkeen tutustumisesta. Sinne kun olis tarkoitus Pepin kanssa mennä :)) Kuulumisiin.....

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Matkalla maailmalla ja ihan kotosuomessakin....

Kesä jatkuu .... ai mikä kesä. No tämä ihan meidän oman ihanan maan kesä. Ja eiköhän ne kesäkelitkin vielä tule, ainakin hetkeksi ennen syksyä ja talvea, tai ainakin ennen ensi kesää :)
Kauheasti ei ole shetuppilaisten rintamalla tapahtunut kesän aikana, ei agikisoja eikä näyttelyitä. Viime pentueiden kasvua on kyllä ahkerasti seurailtu, jäihän viimeisestiä kotiin kasvamaan Nonna ponna. Vois vaikka ihan loppuun pistää muutamat kuvat heistäkin.

Matkalla maailmalla : Pepin Valkovenäjän reissun jälkeen päätin, että en kyllä enää ikinä halua tuntea sitä ikävää kun pömppis on pois kotoa. No sattuma puuttui taas peliin ja kuinka ollakaan, Peppi lähti taas matkalle ilman äiskää. Ystäväni Sirpa oli lähdössä koirineen Latviaan näyttelyyn, mutta ennen näyttelyä yksi koirista joutui jalkaleikkaukseen ja puoli leikilläni ehdotin, että koita jos saat Pepin vaikka vaihdettua tilalle. No Sirpa pisti heti kyselyt menemään ja muutaman päivän mietinnällä sitten Pepin tiedot varmistettiin Kaisan tilalle. Auts miten alkoi ajatukset pyöriä päässä. No jos johonkin luotan, niin Sirpaan ja tiesin että tyttö lähtee hyvissä käsissä matkaan.
7.7. Lauantaina aamulla alkoi ihan hirveä jännittäminen, koska tulee tekstari miten meni ja onko kaikki ok. Kahvia meni ja Kati parka remppas vessassa ja  ja ja.... Sit se tuli, puhelu.... tietää ehkä hyvää :D
Peppi oli ollut VAL ERI 1 PN3 SERT ja siis tuo kotiin uuden titttelin LV MVA :)))) Kiitos Sirpa !


Tässä Latvian sertiruusuke sekä serti- ja valioarvolomakkeet. Sirpa anoi paikan päällä valioarvon ja siitä pitäisi myöhemmin sitten saapua diplomi seka valioruusuke. Lisätään vaikka nekin sitten myöhemmin tänne.



Meidän pieni sininen metsänkeiju on nyt sitten
BY MVA LV MVA ja syksyllä alkaa sitten se viimeisen Suomen sertin metsästys.... joka minun tuurilla kestää taas kauemmin kuin hermot sallii.


Kuva Aila Laitinen


Ja tässä sitten viimein ihan virallinenkin todistus :)


Matkalla kotosuomessa:
8.7. lähdin Karjaalle näyttelyyn Ailan seuraksi ja jännittään myös Aavan kehää. Aava on viimeksi kiertänyt kehää toukokuussa 2010, joten kyllä jo oli aikakin, vai mitä Sari :) Ja oli heitä ihana katsella. Aava vain on niin kaunis. Ja hienolla arvostelulla Aava sai ERIn, mutta ei sijoittunut enää isossa avonartturyhmässä. Mutta ihanaa että vihdoin ja viimeinen he olivat kehässä asti.

Jospa Aavasta saatais vielä lisääkin näitä näyttelytuloksiakin tälle vuodelle ; D

2.7. käväistiin Salossa siskotreffeillä, eli Karaa ja Lumea leikityttämässä. Että on tytöistä kasvamassa suloiset ladyt. Itse näen niissä niin valtavasti Luciaa, mutta Tanjan mielestä tunnistaa heti Teron lapsiksi. No fifty-fiftyhän ne pitääkin olla :) Tosi ihanat luonteet molemmilla <3
                                                   Lumi ja Kara, kukkaisneidot, reilut 7kk

Yritetäämpä vaikka seuraavaan päivitykseen löytää kivat kuvat viimeisen pentueen tyttösistä, vaikka semmoset 5 kuukautiskuvat ..... neidit pelkkää jalkaa ja sillee :)) Mutta ihania bambeja ne on kaikki <3


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Agilitya ja hyppysertejä :)

2.6.2012 Tai siis yksi hyppyserti, mutta jo toinen sellainen Raijalle ja Rikulle. Syksyllä voitaisiin siis elää toivossa, että saadaan vaikka H-AVA kahvit Maskussa :) Onnea Raija & Riku <3 Kaksikko kisasi siis lauantaina Salossa ja kasvattaja oli joko täysin unohtanut, että tällaiseen ovat menossa, tai sitten hänelle ei oltu edes kerrottu :) Oikeasti parempi näin, muuten olisin jännittänyt koko päivän. Nyt oli vain sitten "hip hei hurraa" huudot kotona tekstarin saatuani. Tulokset 0/2sij., hyl ja 5.
                                           Kuva Sirpa Saari

Salossa kisasi myös Venla ja Salla. Tuloksilla ei juhlittu, mutta jos Sallalle jäi kuitenkin kisasta sellainen maku, että kyllä tästä vielä jatketaan, niin se on tärkeintä se. Ja minä nyt vain itse uskon ja luotan tähän kaksikkoon :)
                                           Kuva Sirpa Saari

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tamperetta ja Jyväskylää, misseilyä ja agia...

12.5. käväistiin Pepin kanssa Tampereen KV:ssä... vaikka vielä aamulla klo 9 olin sitä mieltä, että juon aamukahvin rauhassa ja en ole lähdössä koko näyttelyyn. No se vietti taisi kuitenkin sinne suuntaan olla liian suuri ja ei muuta kuin tytöt autoon ja matkaan. Ja kehän reunalla olin hyvissä ajoin, eli vähintään tuntia ennen kuin nartut alkoi ;D
Nuorten luokkaan ei ollut ilmoitettu kuin neljä sirosäärtä ja niistä sitten tuomari sijoitti Pepin kolmanneksi ERI:llä ja SA:lla. Joten ei yhtään huonompi lopetus kevään/alkukesän näyttelyille. Meillä ei taida kesälle muita sitten enää tullakaan kuin Karjaa, mikäli turkki pysyy sinne asti, tai uusi ylläri pylläri tuleekin siksi jo takaisin...
Tässä Pepin arvostelu:
Tampere KV 12.5.2012 / John Walsh Jr, Irlanti :
Nice young bitch. Pleasing outline. Correct bite. Nice dark eye with correct shape. Good lenght of neck. Good angulation front and rear.
To be critical: head a bit too snippy for me.
*rodunomainen lähestyttäessä*

                                         kuvaaja Jari Aaltonen

13.5. Ja agijännitystä tälle äitienpäivälle toi sitten Jyväskylän kisoissa Leevi ja Aliisa. Kaksi rataa kaksikolla oli ja ekasta 0, 8. sija. Toisesta 5. Hienoa tulosta kuitenkin kaksikolle, joille tämä taisi olla vasta toinen yhteinen kisa. Toivottavasti Aliisa saa tehtyä Leevistä sen kaivatun FI AVAn ja AVA-Hn , ekasta kun ei puutu kuin se yksi tulos ja H:sta taitaa uupua vielä kaksi. Mutta toivossa on hyvä elää ja minä pidän peukut pystyssä niin, että peukut venyy ja paukkuu :)))


Talossamme vallitsee tällä hetkellä aika moinen kaaos, kun täällä on ensin kolme omaa aikuista shelttityttöäni, kaksi liki 12 viikkoista shelttipentua ja sitten vielä hoidossa tyttären 6,5kk:n ikäinen valkoinenpaimenkoira. Sanoisinko, että viikon jälkeen voipi nämä huoltajat olla hiukkasen tsippeinä :D  Pientä viilausta vaatii, kun tuo Vinski on niin paljon järeämpää tekoa kuin nämä meidän tytöt. Vanhinkoa kun ei haluta kenellekään, tietenkään. Mutta aika varma taidan olla siitä, että kyllä tämä oma rotu on se mun rotu, jo koonkin puolesta. No eiköhän tämä yhteiselo näiden kahden rodun välillä ala lopulta sujumaan kun neiti valkoinen kasvaa aikuiseksi ja saa järkeä päähän <3

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Ihania terveystuloksia :)

Aurinko paistoi aamulla kilpaa meikäläisen nassun kanssa :))  Olin nimittäin Ilonan kanssa tänään aamulla Sari Granholmilla sydänultrassa ja Ilonan sydän on täysin terve. Ilonalla on iso terve sydän <3 Eli suhina onkin kuin onkin juuri vain sitä pentu suhinaa, puppy murmur. Olen niin niin niin äärettömän onnellinen ja helpottunut. Nyt voi pikkuneiti juosta iloisena ja vailla huolia uudessa kodissaan.... kun sen uuden kodin tässä saamme päätettyä ;D

Edelliseen päivitykseen palatakseni ;D ....Eli pakko ihan näin "isoisoäitinä" hehkutaa noita Hertan pentuja, kaikki tänään tutkittu CEA-vapaiksi :))) Onnea Pirkko ja Miia !!!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Rikun lapsen lapset 7 vkoa

Linkki Erika Lustin kuviin pennuista
Käytiin lauantaina 5.5. Harjavallan näyttelyn jälkeen katsomassa Nakkilassa Rikun tyttären Hertan pentuja. Ihania pieniä reippaita sheltin alkuja. Pentuja voi olla vielä vapaana, kannattaa kysellä kasvattaja Mia Perkiönkankaalta. Pennut ovat trikki uros ja narttu sekä merle uros ja narttu. Vanhemmat FI MVA JMV-10 HeJW-10 BLOMLANE'S TRUE BLUE & RONJA (pentue koiranetissä ).

Näyttelyitä taas vaihteeksi ;D

Näyttelyitä ja tietysti sitten viikonlopun molempina päivinä. Onni onnettomuudessa siinä kohtaa, että kumpikaan ei ollut hornan tuutissa asti :))
Lauantaina 5.5. matkattiin Erikan kanssa Harjavaltaan. Mukana Peppi ja Erikan Manna ja Nemi, jälkimmäinen vain turistina. Ilma oli oikea "koiranilma" :( Vettä satoi ja oli kylmä. Ei auttanut vaikka oli kerrospukeutumista harrastettu. Ja jos ilma oli huono, niin tuomari oli jotain sanoin kuvaamatonta.... ja kehäsihteereitä sai yksi sun toinen käydä neuvomassa työssään. Oikeesti, tämä olisi kyllä pienen palautuksen aiheista toimintaa. Pääväri tällä meidän tuomarilla oli sininen (EH), kahdella muulla tuomarilla oli varmaan ihan yhtä mielenkiintoiset toiminnot. Jopa veteraanikehässä oli jo tarjottu koirille sertejä ??? Eli siis meillä oli rodussamme koirat jaettu kolmelle eri tuomarille. Mutta siis minä tutustuin vain tähän yhteen ja luulempa, että se saa jäädä ainoaksi kerraksi. No Peppi esiintyi kyllä hienosti, vaikka emäntä olikin jo mielessään päättänyt kuka voittaa ja millä nauhalla me ulos tulemme. Yllä pylläri me saimmekin ERIn ja loppu pelissä hävisimme ystävillemme Kaisalle&Sirpalle. SA:ta tuomari jakoi todella niukasti, joten eipä sitäkään sitten toiselle sijalle jaettu....
Harjavalta RN 5.5.2012 White Coastal Little Blue Avatar.
21 month old. Correct type. Correct head. Good neck and topline. Correct front. Good angulation behind. Good carried tail. *** NUO ERI 2 / Sanja Vretenicic, Montenegro

 Peppi Harjavallassa Sirpa Armisen kuvaamana.    "I Love my Peppi" <3 Pikku ilopillerini.

Sunnuntaina 6.5. ajelin sitten kaikessa rauhassa kohti Raumaa Pepin kanssa kun ystävä soitti ja kyseli missä päin sitä ollaan, nartut taitaa alkaa ihan kohta. Ja minä vasta Laitilan kohdalla... Hiukan teki mieli kääntyä ympäri ja palata kotiin. Ja ehkä niin olisi kannattanutkin tehdä. Tuomari ei paljoa ollut kummepi täälläkään näyttelyssä, Pepin kohdalla vielä huonompi ;) Eli jälleen luokkansa toinen mutta vain EH:lla... Nyt sentäs aurinko välillä paistoi, eli ilma oli ihan jotain muuta kuin eilinen. Kylmän oloista oli joka tapauksessa, eli lähdin kotiin päin jo ennen kuin edes nartut kaikki oli käyty läpi. Alla arvostelu suomennettuna, ainakin sinne päin:
Rauma show 6.5.2012 Elzbieta Chwaliborg/ Puola, EH2
Kaunis malli, oikea eturinta, riittävän syvä rintakehä. Oikea luusto ja tassut. Hyvä kaula ja selkälinja. Vahva takaosa. Hyvä turkki (hiukset :). Hieman kevyesti kannetut korvat.

 Peppi Raumalla Sirpa Saaren kuvaamana.   Mun oma jättikorva <3


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kaksi S-typyä enää kotosalla :)

Niin se vain aika kuluu ja viikot vierii. Neitokaiset nyt sitten jo 9,5 vkoa. Uusiin koteihin ovat muuttaneet jo Java (Turkuun), Kara (Kuopioon) ja eilen illalla lähti kohti pohjanmaan lakeuksia Oma (Nurmoon). Sanoisinko, että hiukan täällä on haikeat mielialat itse kullakin, mutta tiedän ja tunnen sydämessäni, että juuri oikein meni kaikkien kohdalla. Nyt kotona siis enää muutenkin kotiin jäävä Nonna ja siskolikka "Ilona tai rakkaalla lapsella on monta nimeä", joka jää vielä siihen asti, että sydämen sivuääni tarkistetaan. Onko siis kyseessä vain harmiton pentujen buppy murmur vai joku muu (eläinlääkärin mielestä jo pelkällä kuuntelulla voi todeta, että mitään koiran normaaliin elämään haittaavaa tai harrastuksia estävää ei ole, jalostuskäytön suhteen haluan tarkistaa). Tykkään itse niin kovasti pennusta, sen luonne aivan ihana ja mielestäni nätti muutenkin, joten haluan varmistua mitä pennun suhteen teen. Kaksi nyt ei voi kotiin jäädä, joten.... aivan varmasti tulee olemaan parin viikon päästä vaikeaa jos/kun luopumisen hetki koittaa. Alla kuvia tytöistä: Oma (Shet Up Simbly The Best) 9 vkoa, omistaja Hilpi Yli-Jaskari
Nonna (Shet Up She´s The One) 9 vkoa, omistaja minä ihan ite :))
Ilona, neiti kakkonen (Shet Up Say You Say Me) omistaja ainakin vielä tällä hetkellä minä itse ;D
Jaa-a, pitäisi alkaa valmistautua agilitykisojen jännittämiseen. Ja tällä kertaa yritän ihan oikeasti päästä paikan päälle jännittämään, enkä vain onelinea netissä seuraamaan. Eli ATT:n halli kutsuu ja kisaavat kasvatit Riku ja Venla :)