maanantai 25. huhtikuuta 2011

Huhtikuu jo melkein loppu

Huhtikuukin jo melkein loppu, joten kehtaako sitä kohta enää mitään päivitelläkään :( Miten joku VOI olla näin saamaton ;((( No yritetään kuitenkin edes jotain "tähtihetkiä" tältäkin väliajalta laitella. Sitä kun voisi nyt hetken istua koneella, kun on tullut pääsiäisloma nautittua auringosta ja todellisesta lomasta.

25.4. Ja jälleen jännitystä ilmassa ja kasvattaja aamusta aikaisin onlinea seuraamassa. Sissillä ja Caritalla oli jälleen kolme rataa tälle päivälle ja siis kovasti toivo kolmannesta nollasta ja siitä sertistä. No eipä siinä tarvittu kuin yksi rata, josta tuloksena VOITTONOLLA ja SERTI .... ja matka kolmosiin :D Onnea Onnea Onnea Carita ja Sissi !!! Ja heti kävin tilaamassa kaksikolle rannekellon, jonka jokainen kolmosluokkaan siirtyvä on saanut. Pieni kiitos mahtavasta yhteistyöstä ja suuresta työmäärästä, minkä nämä kisaajat tekevät päästäkseen tavoitteisiinsa. On se oikeasti ihan mahtava tunne kasvattajalle kun saa jännittää eri harrastusalueilla näitä kasvattejaan. Kiitos jälleen kerran teille kaikille <3

27.3. ERIKOISNÄYTTELY PAIMIOSSA !Nyt on se päivä, jonka eteen on tehty valtavasti töitä. Omaa terveyttä ja vähän kaikkea muutakin uhmaten. Mutta päivä oli onnistunut, ainakin mitä kiitoksia on tullut erkkariväeltä. Ja sehän on se, mihin pyrittiin. Tuhannesti halauksia ja kiitoksia järjestäjille ja erityisesti tälle ihanalle vapaaehtoiselle talkooväelle <3 Todelliset ystävät <3 <3 <3
No erkkarin näyttelysaldoakin tietysti on kerrottavana. Sanoisinko että "erinomainen" päivä Shet Uppilaisilla :) Päivän aloitti pentuluokka, johon osallistuivat Milla, Nemi ja Peppi. Kaikki tytöt 7-9kk pentuluokassa. Peppi edellisenä päivänä 7kk täyttäneenä babyna isompien joukossa ja eipä näillä kahdella muullakaan juurikaan ikää ollut kuin reilu viikko yli 7kk. Hienot arvostelut saivat jokainen, parhain taisi olla Nemillä. Lisään arvostelut tänne jossain vaiheessa, kunhan taas muistan ;) No tuloksista: Milla ja Nemi eivät sijoittuneet luokassaan, Peppi sen sijaan oli viides tai kuudes ja sai kehästä poistuttaan vielä KP-ruusukkeen mukaansa :) Mielestäni kaikki pikkutytöt esiintyivät todella hienosti ja olin oikein ylpeä heistä kaikista.
Virallisissa luokissa tuloksia tuli seuraavasti: Lucia ja Sofi saivat molemmat ERI mutta eivät sijoittuneet valtaisassa avoimessa luokassa. Nelli, joka oli taatusti näyttelyn karvattomin, sai ilokseni ja yllätyksekseni ERIn ja oikein hienon arvostelun, olihan rouvalla ikää jo 12,5v. Valioluokassa Taimi oli upeasti ERI2 ja sai SA:n. Uroksissa Riku sai valioluokasta ERIn, Lassi sai veteraaniluokasta ERIn ja oli luokassaan toinen. Eli erinomaista sakkia olivat kaikki ja minä kasvattajana oikein tyytyväinen hienoihin arvosteluihin. Ja sainpa kasaan vielä kasvattajaluokankin, vaikka emme sitten sijoittuneet neljän joukkoon. Mutta tällä kertaa saimme jo aika hienosti porukan pysymään linjassa, vaikka etummaisena olikin yksi "hajupylly" :)
Kuvat Sirpa Saari.
Alla kuvassa Milla "Shet Up Qamomilla" ja omistajansa Raija

Alla kuvassa Nemi "Shet Up Qasandra" ja omistajansa Erika.

Nemin arvostelu:
"Kookas, vielä mitoissa pysyvä narttupentu, joka ei saa kasvaa enää. Hyvin rakentunut. Hyvä pään pituus ja kiila. Kauniit tummat silmät. Pystyt korvat. Sopiva rungon pituus. Hyvin kulmautunut. Oikeanlainen karvapeite. Hyvä ylälinja ja hyvin kannettu häntä. Liikkuu hyvällä askeleella, hyvät liikkeet edestä ja takaa"

Alla kuvassa Peppi "White Coastal Little Blue Avatar"

Ja tässä Pepin arvostelu:
"Selvän sukupuolileiman omaava hyväluustoinen narttupentu. Hyvä pään pituus, mutta vielä kevyt kuono-osa ja voimakkaasti pyöristyvä kallo-osa. Hyvät silmät. Suurehkot kevyet korvat.Kaunis väri. Hyvät käpälät. Saisi liikkua tehokkaammin, pidemmällä askeleella. Hyvät etu- ja takaliikkeet.

Tässä kuvassa kasvattajaluokkani johon osallistuivat Tami, Lassi, Sofi ja Riku


13.3. ja jälleen kerran Sissi ja Carita matkalla agiradalle. Ja kasvattaja istuu kotona onlinea tuijottaen ja maha kippurassa jännitäen....kaksi rataa edessä. Ensimmäisestä upeasti nolla rata ja 2.sija ja LUVA. Jee ! Pitääpä ruveta katsomaan niitä rannekelloja ;)... Toisesta radasta 5 ja sija 5. Ihana pari, ONNEA <3

12.3. tulivat sitten Sannin ja Trendin lapsukaisten ensimmäinen terveystulos nettiin ja kasvattaja oli pelkkää hymyä =) Terveystutkimukset aloitti Onni (Shet Up Never Say Never) saaden A-luokan "paperit". Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Onnea Kirsi & Onni ja KIIIIIITOS, nämä tulokset ovat kasvattajalle kultaakin arvokkaampia !!! Tästä on kiva jatkaa... kukas onkaan seuraava....Vikke :D


27.2. kisasivat Sissi ja Carita pitkän tauon (9kk) jälkeen. Ja eipä alkanut kisakausi huonosti tällä kaksikolla, ensimmäiseltä radalta 10 ja toiselta sitten 0, 4.sija ja LUVA. Ensimmäinen luva mini2 luokasta plakkarissa, Onnea !!!

1 kommentti:

  1. Jätänpä tassun jäljet, kun aina välillä käyn täällä kuulumisia kurkkimassa:) Onnea hienosta huhtikuusta, upeita tuloksia monella saralla:) Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista