tiistai 15. helmikuuta 2011

Helmikuu ja Lännen shelttien rieha

13.2. sunnuntai aamuna Focuksen keula kohti Poria ja Lännen shelttien kokousta ja shelttiriehaa. Hain tietysti ensin matkalta Kaija-siskoni (harmillisesti ilman koiria, koska molemmat tytöt pukkas juoksut just tähän aikaan) ja Helenen & Martan. Eipä tarvinnut sitten Peppin matkustaa yksin koko matkaa. Ja aika kivasti tyttöjen jutut meni yhteen. Ihan tyhmiä omistajia oltiin Helenen kanssa, kun ei otettu kameraa ulos tauoilla. Pepillä ja Martalla oli tosi kivat lumileikit keskenään ja ne lumikinos poseeraukset olis ollut todella kauniita molemmista. No ehkä ensi kerralla.
Ensin oli siis Lännen vuosikokous, johon ei montaakaan ihmistä jaksanut/viitsinyt paikalle tulla. Saatiin kuitenkin uusi hallitus koottua, eli osa taas vanhaa ja osa uutta väkeä. Kokouksen loputtua ja riehan alkaessa jaettiin vasta vuoden palkittujen kunniakirjat. Todettiin, että on kivempi saajille, kun on vähän enemmän yleisöä onnittelemassa ;) No tässä alla siis meidän Shet Uppilaisten tulokset. Kiitos kaikille kasvattieni omistajille siitä, että nämäkin tulokset olivat mahdollisia toteutua. Viime vuosi oli aika hiljaista, mutta jospa tänä vuonna taas innostuisin ainakin tuolla näyttelypuolella, siis minä itse, muuthan ne on ahkeria olleetkin.
Lännen sheltit 2010 palkitut:
Näyttelyt:
Nartut:
7)SHET UP PROMISING CHOICE, om. Sari Sainio
10) SHET UP PRECIOUS ONE, om Kaija Huhtala

Veteraanit:
2) EE VMA SHET UP HARD CHOICE , om Katriina Kauhaniemi

JALOSTUSUROS/NARTTU:
1) SHET UP CHARMED TIMES , om Katriina Kauhaniemi ja Heidi Ojansivu

KASVATTAJA:
1) SHET UP , om Katriina Kauhaniemi

AGILITY:
4)FI MVA FI AVA EE MVA LV MVA RU MVA SHET UP MR LOVEJOY, om. Raija Småträsk
7)SHET UP TRENDY TOUCH , om ja ohjaaja Salla Saarinen

Shelttiriehassa olikin sitten agilityn lumoa (oppaana Tero Strömberg) ja hieronta vihjeitä, hyvää makkarakeittoa ja paljon mukavaa seuraa. Niin ja mekin päästiin Peppin kanssa tutustumaan lajiin, mutta ehkä se ei vain ole mun laji kuitenkaan. Peppi voisi olla innokas, seurasi taas tosi tarkasti kun muut menivät ratojaan. Mutta joo, taidan jäädä vain radan reunalle tsemppaamaan kasvatteja ja tuttuja :)

5.2. vietimme Kaijan ja Erikan kanssa pakkaspäivää mätsärin merkeissä Liedossa. Olipa meillä taas kauniita ja hienosti käyttäytyviä shelttityttöjä mukana. Ensin kehässä kävi Lucia ja Kaija (pun nauha), Manna ja Erika (pun nauha) ja sitten taas Kaija ja Kirppu (pun nauha). Eli kun tuli pienten punaisten vuoro, niin minä pääsin kehään Kirpun kanssa. Pitkään tuomari katseli Luciaa, mutta ei meistä sitten lopulta kukaan päässyt jatkoon. Sitten olikin pitkän odottelun jälkeen pentujen vuoro. Nemi esiintyi ihan mielettömän hienosti ja ihmettelen oikeesti, miksi se ei saanut punaista nauhaa. No kait se kumppani oli sit muka parempi ;) No ei Nemi sitten hienosta esityksestään huolimatta päässyt myös sinisissä jatkoon :((
Alla kuva Nemistä mätsärissä.

Sitten tuli pikku sinisen vuoro. Peppi esiintyi taas ihan huipusti. Se vain on niin <3. Peppi sai punaisen nauhan ja oli lopulta yleisön taputtaessa pienten pentujen punaisten toinen. Ihan siinä itku meinas tulla, kun tämä söpöliini tapittaa mammaa silmät iloisena ja häntä heiluen. Alla Erikan ottama kuva Peppistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti