sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tammikuun tapahtumia, osa 1

Tammikuu on alkanut yhtä vaihtelevasti kuin tämä maailman sääkin :) Välillä tulee lunta tupaan ja välillä aurinko paistaa sateenkin läpi.

Hey, I am watching You ;)
                                                   "Terkuin Muisku"   kuva Sirpa Arminen


Ensimmäiseksi pitänee kertoa, että pentulaatikossa (nykyään aitauksessa) telmii neljä oikein terhakkaa kakaraa  < 3 . Pienin tytöistä siirtyi enkelipennuksi 4 vkon iässä. En enää voinut katsoa ja miettiä, että missä vika kun toinen ei nosta painoaan ja toiset neljä kehittyy hyvin ikäisikseen. Kävimme siis näyttämässä pentua eläinlääkärissä ja yhdessä totesimme, että koska emme tiedä onko pennulla jotain sisäistä häikkää, niin on parempi tässä vaiheessa luovuttaa, kuin sitten mahdollisesti sairastella koko elämä, tai elää vain lyhyen elämän. Se olisi kurjaakin kurjempaa kaikille. Nytkin oli jo neljässä viikossa sen verran kiintymystä kehittynyt, ettei päätös todellakaan jäänyt kyynelittä. Mutta uskon, että se oli kaikkien kannalta oikea ratkaisu. Ja nyt kun seuraan nelikon mieletöntä menoa ja meinikiä, niin eihän tämä pieni olisi tuossa perässä enää millään pysynyt.
Kuvia pennuista yritän saada bicasaan sekä tähän blogiinkin ihan tässä muutaman päivän sisällä, minä lupaan :)

4.1. starttasivat Oma ja Hilpi ensimmäiseen kolmosluokan kisaan. Ensimmäiseltä radalta HYL, mutta toisesta upea nolla, sijoitus 5/30. Että ei lainkaan hullumpaa tytöt, tuosta on hienoa jatkaa.
17.1. myös Milla ja Raija starttasivat ensimmäiset kolmosluokan skapat. Heillä kolme rataa, jotka olivat kivasti noususuhdanteiset...ei olis tarttettu kuin se neljäs rata ja olis se nolla tullut :). Eli tulokset HYL, 10 ja 5. Mutta oli kyllä hienoo katseltavaa, ihanaa kun taas pitkästä aikaa ehdin paikan päällekin jännittämään.

Tässä nyt sitten tämä osa 1, lisää seuraa kunhan tässä jaksaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti