keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011





19.12. Paljon Onnea 2-vuotiaille P-pentuelaisille Avalle, Intolle, Kirpulle, Piikulle ja Sulolle <3 <3 <3


13.12. Min ljuvliga Lucia fyller tre år idag ♥ Grattis på födelsedagen och trevlig Lucia dag.

Tack Paula för denna skönhet och ljusbringare!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Joulukuu jo puolivälissä

Joulukuu jo puolivälissä ja Turussa niin kaunis talvi kuin vai voi olla. No pakkasta ei tarvittaisi näin paljon, mutta lumi maalaa maisemat kuin tauluiksi.

11.12. pääsin kuin pääsinkin messariin ja pitkästä aikaa jännittämään itse kehän laidalle kasvatin kehätouhuamista. Mukana oli vain Taimi, mutta sitäpä sitten jännäsin monenkin edestä. Taimi on ollut toisessa virallisessa näyttelyssään junnuluokassa Juslinilla ja oli silloin upeasti ROP ja sai ensimmäisen sertinsä. Nyt sitten odotettiin jännityksellä, että onko neitokainen vielä tuomarin mieleen vaiko ei. Arvostelut olivat nimittäin alusta asti tiukkoja. No hyvinhän se lopulta meni. Taimi voitti valioluokan ja oli vielä PN3 CACIB. Että kyllä kannatti mennä katsomaan ja vielä tuloksen kunniaksi tuhlaamaan rahoja koirien tuliaisiin.

9.12. tuli viimein myös Inton tulokset kennelliitosta ja kyllä kasvattajalla on hyvä mieli. Myös Into (Shet Up Price Of Hope) sai tulokset parasta A-luokkaa: lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät cea- muutamalla ripsellä. Kiitos Sirpalle ja perheelle Inton osallistumisesta tarkistuksiin ja ONNEA terveestä pojasta !!!
Nyt on sitten 3/4 tästä pentueesta tutkittu ja voin hyvillä mielin jatkaa näillä tiedoilla taas eteenpäin.
Niin ja tänään näkyi vihdoin myös Rikun RU MVA titteli koiranetissä, eihän siihen mennyt kuin noin 8kk :D . Mutta kyllä sitä kaikkea kivaa jaksaa vaikka vähän odotellakin. Onnea siis vielä Raijalle tästä vahvistuksestakin :)


4.12. voiko olla onnellisempaa päivää meikäläisellä :D
Tänään saimme juhlistaa poikamme ylioppilastodistusta ja myös ulkomailta tuli tekstari, jota en heti meinannut todeksi uskoa.
Taimi ja Sirkku lähtivät perjantana illalla ajamaan Pietaria kohti ja ensimmäistä mahdollisuutta yrittää Taimille viimeistä CACIBia Pietarin kv:stä. Tiesin suurin piirtein mihin aikaan kehän pitäisi olla, mutta tuollahan ei voi olla mistään ihan varma. En uskaltanut jättää puhelinta hetkeksikään, etten jäisi viestistä paitsi :)
Ja tulihan se sitten : Se on sit siinä, Taimi paras narttu SERT ja CACIB :))) Eli kunhan näistä vahvistukset tulee, niin kaunokaisen pitäisi saada tittelirivistöön C.I.B sekä RU ch tittelit. Kiitos kiitos kiitos Sirkku ja Pete ja ONNEA <3 <3 <3
Tässä Sirkun kuva ihanasta suloisesta Taimistamme <3
FI MVA EE MVA LV MVA LT JMVA EE JMVA EEJV-08 SHET UP TREND OF TIMES

27.11. käväisivät Kari ja Leevi taas agilityradalla ja nappasivat viimeisen nollan mm-karsintoja varten. Ootte te mahtavia Kari ja Leevi <3 <3 <3 Nyt täytyy sitten kasvattajan pistää allakkaan varaukseen päivämäärät 16.-17.7. että pääsee Seinäjoelle kannustamaan kaksikkoa.