Pennun tuoksua ja agilityn liitoa

Ihanaa, haaveeni on nyt sitten tuhisemassa pentukopassa. Melkein kolme vuotta sitten syntyi Ruotsiin Frenja kenneliin pieni soopelineitokainen Lucia. Siskoni ihanalla avustuksella haimme lopulta 8 viikkoisen neidon kotiin. Sitä päivää en ole hetkeäkään katunut. Lucia on tuonut nimensä veroisesti valoa monelle, eritoten Kaijalle ja Attelle. Jo alun alkaen olin haaveillut, että jos Luciasta kasvaa sellainen, että voisin yhdistää hänet Rikun kanssa, niin siinä olisi minulle jotain uutta ja kivaa vanhaan alkulinjaani. Ja nyt sitten vihdoin päätin, että nyt olisi aika koittaa tästä haaveesta totta. Näiden kahden lemmenleikeistä syntyi sunnuntaina 22.8. kolme kaunista soopelinarttupentua. Pentujen painot olivat 120g ja 2x 150g. Alkuun kaikki meni hyvin, mutta sitten tämä pienin alkoi menettää painoaan ja lopulta hiljaa hiipui/nukkui pois.

Kuvassa tytöt muutaman tunnin ikäisenä. "Qabrielle, Qamomilla ja Qassandra"

Nyt tytöt ovat viikon ikäisiä ja ovat tuplanneet painonsa, 330g ja 335g, tasaisia neitokaisia. Pennut voivat hyvin ja Lucia on mitä erinomaisin emo. Nyt ei tarvi muuta kuin huolehtia emän ruuan saannista ja ulkoilusta, kaikesta muusta hän selviää itse. Ihanaa ja rauhallista tuhinaa ja lutinaa <3


Qamomilla ja Qassandra <3

Piti tässä mennä viikon aikana edes kerran agilityradalle harjoittelemaan Rikun kanssa, mutta nämä pentujutut sotkivat aikataulut, joten ihan noin vain kylmiltään lähdettiin sitten aamulla kisaamaan ATT:n seuramestaruuskisoihin. Ei sentään ihan oikeisiin kisoihin, sillä me osallistuimme Rikun kanssa rölleihin. Tämä on luokka, jossa ohjaaja ei harrasta agilitya, siis harjoittele edes alkeiskursseilla. Koira toki on kisaava koira. No siitä vaan radalle, joka ei ollut edes mikään parin esteen juttu, vaan ihan hivenen vaativuuttakin mukana. Ja meille vihreille ihan tarpeeksi vaativa. Eihän meitä siellä ollut sitten kuin kaksi koirakkoa, mutta olen meidän toiseen sijaan ihan tosi tosi tyytyväinen. Sain Rikun tulemaan kanssani radalle ja menemään niitä esteitä mitä pitikin, eli minä siis muistin missä järjestyksessä ne pitää mennä, jeee :))) Meille ei tullut kuin 5 ratavirhepistettä yhdestä puomin tiputuksesta. Mä vaan olen niin tyytyväinen, tein taas jotain mitä en olis aamulla vielä uskonut tekeväni. Ehkä siis vuoden päästä taas uusiksi rölleilemään :D


Ja nyt taas nuuhkimaan ja kuuntelemaan pentukopan ääniä. Ensi lauantaina olisi taas yksi koitos edessä, Kirpun kanssa Tampereen näyttelyyn metsästämään viimeistä tulosta näyttelyruusukkeeseen. Joten peukutusta kaivataan :)